Lasten taiteiden yö

Yhdeksäs Lasten taiteiden yö perjantaina 10.8.2012 klo 18—21!

Haiharan nukketeatterin väki johdatti lapset ensimmäiseen elämykselliseen yöhön vuonna 2004. Vuonna 2011 taiteiltiin nukketeatterissa esitettävän Mika Waltarin Kiinalaisen kissan tunnelmissa. Lasten taiteiden yö on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa osallistujat voivat nauttia eri taidemuodoista sekä kokemalla että itse tekemällä. Ohjelma rakentuu vuosittain eri teemojen ympärille. Vakiintuneina ohjelmanumeroina ovat vuosittain nukketeatteriesitykset, kuvataidepajat sekä pienten taiteilijoiden omat improvisaatioesitykset avoimella lavalla. Lasten taiteiden yössä nähdään myös vuosittain vierailijoina eri lastenkulttuurin tekijöitä.

Tänä vuonna elämyksiä tarjoavat Haiharan nukketeatteri, Humpuukimaakarit orkesteri, Sanataideyhdistys Yöstäjä ry, Pirkanmaan musiikkiopiston PMO puhallinorkesteri sekä Interi ry.

Lasten taiteiden yö toteutetaan Haiharan nukketeatterin ja Tampereen kulttuuripalvelujen yhteistyönä.

Aiempien Lasten taiteiden yö -tapahtumien sivuja:

2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015